Tirion Wedi Nos

Wenno, eli virallisemmin Tirion Wedi Nos, syntyi keskelle ankean talvimyrskyn aiheuttaman sähkökatkoksen pimeyttä ja otsalamppujen valossa seurasimme sen huteria ensiaskelia. Elämänsä valottomasta alkutaipaleesta huolimatta Wennosta kasvoi poni, jonka kanssa ei voi olla huonolla tuulella ja varmasti jokin orin ilme tai tekemä asia saa hymyn huulille.Wenno on hyvin sosiaalinen ja ystävällinen poni, jolta löytyy myös onneksi kärsivällisyyttäkin kaikenlaisiin tylsiin arkisiin asioihin, kuten takiaisia täynnä olevan hännän selvityshetki tai uusien kenkien allelaitto. Tämä poniherra haluaisi käydä aina tervehtimässä jokaikistä näkyvissä olevaa ponia ja joskus se onkin hieman vahvan tuntuinen narun päässä, mutta yleensä palaa ruotuunsa pienellä murahduksella. Wenno on kotonaan aikalailla missä vain ja orin kanssa matkustaminen kilpailuissa on ollut helppoa Wennon ollessa tyytyväinen missä vain, kunhan tarjolla on jotain syötävää.
Wennon satulaan ei kannata ikinä kiivetä kovin kunnianhimoisin ajatuksin, vaan asioiden kannattaa vain antaa soljua omalla painollaan eteenpäin. Wennon työmotivaatiossa ei ole lainkaan torumista, mutta keskittymiskyvyssä olisi useimpina päivinä parantamisen varaa ja Wenno tuntuu haluavan käydä maastossa laukkaamassa kura roiskuen, hypätä muutaman esteen huvin vuoksi ja vielä harjoitella takaosakäännöksiä saman päivän aikana. Se on ratsastettavuudeltaan urheilullisen tuntuinen, notkea ja usein nopeasti avuilla kuunnellen mitä seuraavaksi, vaikka ori kyllä saattaa ehdottaa myös omaa versiotaan päivän treeniaiheesta. Hypätessä Wenno tarvitsee tukea, mutta myös hieman yllytyshullunkin kuskin, joka uskaltaa antaa Wennon tehdä hetkittäin omiakin ratkaisujaan.
VH24-026-0031
welsh cob (sek. D), ori
ruunivoikko, 152 cm
s. 03.01.2024,
5-vuotias
om. elen (VRL-01863) kasv. Tirion Welsh Ponies
yleispainotteinen (Helppo A - 100 cm)
Meriitit
VSN Halter Champion 13.11.2024
KTK-II (77p.) 20.03.2024
Excellent Welsh Youngster (28p.) 09.03.2024
Porrastetut kilpailut
ERJ:n porrastetuissa tasolla 2/-1 (977.14 p.)
KRJ:n porrastetuissa tasolla 5/4 (1841.04 p.)
Arvokilpailut
15.01.2025 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, 50 cm (kenttä) - 2/10
15.09.2024 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, 80 cm - 4/33
Näyttelytulokset
07.04.2024 VSN Tirion Welsh Ponies - Overall Champion
25.03.2024 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Champion
18.03.2024 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Champion
13.03.2024 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion


- Sukutaulu & jälkeläiset
- Päiväkirja & valmennukset
Jälkeläiset
Ponilla ei ole vielä jälkeläisiä!
Sukutaulu
Ponilla on sukua netissä kolme (3) polvea
Emälinja: Glasbury Druantia (D)
Isälinja: Pendri Welsh Magic (D)
Päiväkirja- & valmennusmerkinnät
Päiväkirjamerkintä
Päiväkirjamerkintä
Päiväkirjamerkintä
Päiväkirjamerkintä
Päiväkirjamerkintä