Tirion Welsh Ponies
Poniorit Ponitammat Esittely Welshkasvatus

Tallin & Tilusten esittely

pony
© PublicDomainPictures / Pixabay


Tila & tallit

Tirionin tilukset on kunnostettu ja remontoitu alkujaan 1800-luvulla rakennetun kartanon maille. Kartanon päärakennus tuhoutui kokonaan sotavuosina, mutta jäljelle jäivät tallinomistajan asuntona toimiva tilanhoitajan talo sekä useita ulkorakennuksia. Tila käsittää noin kahdeksankymmentä hehtaaria maata ja osa käyttämistämme heinistä ja oljista tulee omilta pelloiltamme.

Goottilaisia piirteitä omaavaan, ennen navettana ja tallina toimineeseen, rakennukseen remontoitiin 45 karsinaa käsittävä päätalli, jossa majoittuvat aktiivisessa treenissä olevat ponit sekä osa siitosoreistamme. Komea tiilirakennus huikeine torneineen kätkee sisäänsä myös ponien varuste- ja hoitotilat, toimiston sekä muut sosiaalitilat. Ponien karsinat ovat kahdentoista neliön lukaaleja, jotka kuivitetaan asukkaasta riippuen joko olkipatjalla tai kutterinpurulla. Varsomiskarsinat sijaisevat rakennuksen toisessa päässä erikseen suljettavassa osiossa omassa rauhassaan. Kameravalvonta mahdollistaa ponimammoille oman rauhan, mutta mielenrauhan varsavahdissa olevalle.

Päätallin lisäksi tilalla on vaatimattomampi kaksikymmentä karsinapaikkaa sisältävä tallirakennus rehu- ja varustetiloineen, kaksi ulkokarsinarakennusta, jotka ovat pääasiassa pihattoponien käytössä, ja konesuoja-/heinävarasto. Tallimestarimme majailee päätallin yläkertaan remointoidussa asunnossa, jonka lisäksi yläkerrassa on myös pieni yleinen oleskelutila. Innovatiivisena ratkaisuna Tirionin tallialueen rakennusten ja asuntojen käyttövesi lämpenee suurimman lantalavaraston pohjassa olevan lämmöntalteenottojärjestelmän avulla.

Ulkoilualueet

Suurin osa Tirionin nuorista poneista ja tammoista elelee leppoisaa elämää suurilla laitumilla, joista on pääsy kolmeen eri pihattoon. Kulutuksen tasaamiseksi laidunlohkoja jaetaan sekä kierrätetään säännöllisesti ja kameravalvonnan piirissä olevat pihattojen makuuhallit siivotaan koneelllisesti päivittäin. Osaa laitumista on laajennettu myös metsän puolelle, joten poneilla on monipuolisesti erilaisia pohjia ja tekemistä pelkän laitumella möllöttämisen sijasta. Pihattojen lähialueiden ja ruokintapisteiden pohjat on salaojitettu ja vaihdettu hiekalle, mutta Walesin säässä vähän kaikki tuppaa muuttumaan mudaksi.

Ulkona asuvien oonien lisäruokinta hoidetaan kokonaan pihattojen ruokintapöytien avulla minimoidaksemme heinähukan. Ponit saavat myös lisärehuja tarpeen mukaan ja tällöin ne kytketään kiinni syömisrauhan takaamiseksi. Päätallin lähistöltä löytyvät arkikäytössä olevat katokselliset ulkoilutarhat, joihin uskaltaa jättää myös oreista karskeimmat haistelemaan sateen tuloa. Oreja ja muita räväkämpiä yksilöitä varten päätallin takana on myös kolme puolen hehtaarin laidunta, jotka on aidattu erityisen korkealla ja kestävällä aidalla.



pony
© Detmold / Pixabay


Hevosurheilualueet

Suurimpia laitumia ja tilan maita kiertää oma autoliikenteeltä kokonaan rauhoitettu maastolenkki, jonka sivuhaaroja tutkimalla pääsee parhaimmillaan kulkemaan kahdeksan kilometrin maastolenkin kauniissa metsä- ja nummimaisemissa. Joidenkin sivuhaarojen varrella on muutamia kiinteitä maastoesteitä, mutta harvan käytön vuoksi ne vaatisivat jo kunnostamista. Omien tilusten lisäksi ponit pääsevät tutustumaan myös lähialueeseen muutenkin ja joskus jopa ratsastamme porukalla vajaan neljän kilometrin päässä sijaitsevaan lähikylään ihastuttamaan ja ehkä vihastuttamaankin muita kyläläisiä.

Entisen kartanon jättämälle paikalle nousi Walesin kurjien säiden pelastus eli katsomollinen maneesimme, jonka kallista kuitupohjaa Elen suojelee kynsin ja hampain. Maneesin vieressä on pääosin hyppykäytössä oleva, kumirouhepohjainen 35x65 metrinen ratsastuskenttä. Pienempi, hiekka- ja kuitupohjainen, ratsastuskenttä (25x45m) sijaitsee lähempänä suurinta tammapihattoa ja onkin useimmiten käytössä nuorten ponien kanssa. Näiden ratsastusalueiden lisäksi saatavilla on myös suurehko, tasainen nurmialue, jossa lähes kaikki Tirionin näyttelyt järjestetään.