Tirion Welsh Ponies
Poniorit Ponitammat Esittely Welshkasvatus

Tirion Tafod Aur


pony
© Mili Peel


Tirion Tafod Aur on hyvin paljon isäänsä ulkoisesti muistuttava, mutta onneksi Tafod ei näytä, ainakaan toistaiseksi, perineen Aurfrynin loukkaantumisherkkyyttä ja se saakin ulkoilla varsin vapaasti ilman suojia tai kuplamuoviin käärimistä. Tafodia kuvaillaan usein muissa maailmoissa olevaksi, mutta tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Herkkä ori on kyllä kuulolla ja seuraa ympäristöään, mutta ei ole suunapäänä tunkemassa turpaansa joka paikkaan. Tafod on jopa ylpeänpuoleinen ja vähän pohtivakin, illan rauhallisina hetkinä orikin nauttii pienistä rapsutteluhetkistä iltaheinien syömisen lomassa. Narun päässä se on kohtelias, mutta varsin reippaassa tahdissa liikkuva ja joskus tuleekin olo, että ori vie taluttaajansa kuin pässiä narussa, mutta tilanne selkenee kyllä, kun Tafodia pytää rauhallisesti vain pysähtymään.

Tafod oli helppo koulutettava, kunhan vain vihdoinkin kypsyi ja kehittyi tarpeeksi, odottavan aika tuntui todella pitkältä, mutta onneksi kultaisesta ponipojasta kasvoi varsin näyttävä tapaus. Luontaisesti varsin elastisesti ja tasapainoisesti liikkuva Tafod näyttää kuulemma ulospäin helpolta ja kevyeltä ratsastettavalta, mutta totuus iskee vasten kasvoja nopeasti, kun pääsee istahtamaan Tafodin kyytiin. Sen työmotivaation löytäminen päivittäin osaa olla kivinen tie ja aina treeni ei vain suju, niin kuin sitä toivoisi. Tuolloin onkin useimmiten paras ratkaisu joko siirtyä maastoilemaan tai vain lopettaa hommaa siihen ja hypätä alas satulasta. Tafod on herkkä, mutta saman aikaisesti myös usein tahmean hidas avuille ja tuleekin paremmin kuulolle vasta vajaan tunnin yrittämisen jälkeen. Nopeat, napakat ja selkeät avut ovat kultainen keskitien Tafodin kanssa eikä oria kannata jättää oikeastaan ikinä miettimään mitä tapahtuukaan seuraavaksi, se valitsee nimittäin aina helpoimman mahdollisuuden. Vaikka Tafodin päätyö onkin kouluponin hommat, niin se hyppää myös varsin näppärästi, vaikka se olekaan tarkoin tai nopein radalla.

VH22-026-0098
welsh cob (sek. D), ori
ruunivoikko, 151 cm
s. 31.05.2022, yli 15-vuotias

om. elen (VRL-01863)
yleispainotteinen      (Helppo A - 90 cm)

Meriitit

KRJ-III (88p.) 31.01.2023
VWY-II (45,5p.) 01.11.2022
VIR MVA Ch 05.10.2022
KTK-II (75p.) 20.06.2022

Porrastetut kilpailut

ERJ:n porrastetuissa tasolla 5/-1 (1810.24 p.)
KRJ:n porrastetuissa tasolla 5/4 (1942.7 p.)

Arvokilpailut

15.12.2022 VWY-Championships GWP, Helppo A (1.) - 4/18

15.08.2022 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, Helppo A - 3/13
15.07.2022 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, Helppo A - 4/23

Näyttelytulokset

07.09.2022 NJ Tirion Welsh Ponies - MVA-SERT (BIS1)
05.08.2022 NJ Tirion Welsh Ponies - MVA-SERT (BIS4)
02.07.2022 NJ Tirion Welsh Ponies - MVA-SERT (BIS2)



Jälkeläiset

tamma Tirion Crearwen, s. 08.10.2022, e. Tirion Crearwy


Sukutaulu

Ponilla on sukua netissä yksi (1) polvi
Emälinja: Llanbrynmair Iola Merlynia (D)
Isälinja: Llethrffrid Aurfryn (D)



i. Llethrffrid Aurfryn
rnvkk wD, 154 cm
KTK-III
e. Llanbrynmair Iola Merlynia
rn wD, 146 cm
PSB-III
ii. Telor Y Coed
evm
ie. Llethrffrid Gweren
evm
ei. Scolton Presley
evm
ee. Ystalyfera Popkin
evm
iii. Coediog Crwydr
evm
iie. Bagla Hi
evm
iei. Metelaidd Bryncyn
evm
iee. Llethfridd Gwniadreg
evm
eii.Alltmair Hydec
evm
eie. Scolton Primrose
evm
eei. Bowens Macsen
evm
eee. Ystalyfera Poppy
evm

Päiväkirja- & valmennusmerkinnät

Päiväkirjamerkintä

Kultaisen orimme valmistelu niin rotuyhdistyksen laatuarvosteluun kuin myös kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun on alkanut! Tafod kyllä mieluiten viettäisi vähän leppoisampaa elämää satunnaisesti näyttelykehässä pyörähtäen kuin palaisi takaisin töihin. Tafodin päiväohjelmaan kuuluu vaihtelevasti puomityöskentelyä, ohjasajoa, kouluvalmennuksia ja maastoilua vaihtelevilla tavoilla, että orin kunto saataisiin mahdollisimman kohdilleen, kun se astelee tuomarien eteen. Treenien ohella Tafod tulee vielä varmasti näyttäytymään kilparadoilla sen verran, että starttailee VWY-Cupissa kerran tai pari. Tänään Tafod pääsi maastoilemaan toisen, hieman nuoremman, ponin kanssa. Ori otti varsin rauhallisesti ja toimi hyvänä turvaponina vihreitä miehiä pakoon loikkivalle kaverilleen. Pääsimme laukkaamaankin hyvän pätkän ja ori sai venytellä lihaksiaan auki. Kotona Tafod pääsi nopeasti takaisin tarhailemaan päiväheinien kanssa.

Päiväkirjamerkintä

Tafod oli tänään yksi niistä poneista, jotka lastasimme hevosrekan kyytiin ja suuntasimme lähistöllä järjestettäviin kouluratsastuskilpailuihin. Tafod starttasi melko pian saavuttuamme, joten ori pääsi heti jaloittelemaan ja haistelemaan kilpailupaikan fiiliksiä. Verryttelyyn Tafod marssi varmoin ottein ja ratsastaja jopa huikkasi, että nyt ori tuntui erityisen hyvältä eivätkö menneen viikon astetta reippaammat treenit painaneet sillä kavioissa. Kilpailujärjestäjällä tuntui olevan hieman aikatauluongelmia ja Tafod joutui odottelemaan lähes tunnin lämmittelyalueella ennen kuin se pääsi tuomarien eteen. Tämä näytti selkeästi vaikuttaneen hieman Tafodin menoon eikä se liikkunut ihan niin hyvin kuin verryttelyssä, mutta selkeästi kyllä yrittäen parastaan. Ratsukko sai 67%:n tuloksen ja sillä Tafod oli luokkansa neljäs.

Päiväkirjamerkintä

Tafodin kanssa on päästy jo hienosti niin kilpailemisen kuin näyttelykehienkin makuun. Ori treenaa säännöllisesti oman vakiratsastajansa kanssa ja valmentautuminen on alkanut näkyä hienoina ratoina joista paistaa ratsukon melko saumaton yhteistyö ja harmonia. Tänään ratsukko osallistui kouluratsastusvalmennukseen ihan tässä kotitiluksilla, matkustaminen kun ei aina todellakaan nappaa ja aikataulut ovat tiukkoja. Ratsastajansa mukaan Tafod oli alkuun hieman hitaan tuntuinen eikä sopivaa tahtia meinannut löytyä ennen kuin ori oli saanut vertyä kunnolla. Valmennuksen aihepiiri pyöri siirtymisten ja pysähdysten ratsastamisen ympärillä ja ratsukot todellakin joutuivat töihin. Tafod jaksoi paahtaa hommia hienosti lähes puolentoista tunnin ajan, mutta valmennuksen jälkeen talliin käveli ori, joka kyllä näyttikin kaikkensa antaneelta.

Päiväkirjamerkintä

Tafod on viettänyt hyvin rentoa poikamiesponin elämää nuorempien orien laumassa, jossa on selkeästi ottanut pomon paikkaa ja pitää pojankoltiaiset ruodussa rauhallisen varmasti. Tafod on kuitenkin jo kääntynyt kolmivuotiaaksi ja se on saanut hieman aloitella oppikoulua. Ori on hienossa lihaskunnossa kyllä painimisen ja sopivan ruokinnan ansiosta, joten en oikeastaan yhtään epäröinyt, kun ilmoitin Tafodin kantakirjaustilaisuuteen. Tämä tarkoitti myös ensimmäistä matkustuskertaa Tafodille, mutta ori selviytyi tästä onneksi hienosti. Ori oli arvosteltavien häntäpäässä ja joutuikin odottelemaan tuntikaupalla, tämä tuntui selkeästi hieman keräävän paineita ja Tafod tulikin rekasta ulos varsin kireänä.Tuomarien eteen asteli kuitenkin varsin fiksun oloinen ori, joka esiintyi hienosti selkeästi parastaan antaen ja saikin kehuja liikkeistään. Suureksi iloksemme Tafod palkittiin I-palkinnolla.

Päiväkirjamerkintä

Olimme odottaneet estetamma Iolan varsomista ennen kuin innokkaasti. Kyseessä oli sen ensimmäinen varsa ja tämä tuo tietenkin aina hieman lisää jännitysmomentteja mukaan, Iolaa vahdittiinkin haukan lailla varsomiskameroiden välityksellä. Eräs aikainen aamuyö rupesi tapahtumaan ja reilun tunnin päästä karsinan pahnoilla lepäsi märkä mytty. Hiivin hipihiljaa karsinalle ja siellä otti ehkä maailman kaunein ruunivoikko varsa. Iola päästi meidät hyvin tutkimaan tulokasta ja maitobaarille pääsyn jälkeen varmistui, että kyseessä oli isohko orivarsa. Muutaman päivän sisällä parivaljakko oli käynyt ensimmäistä kertaa ulkona ja Tirion Tafod Auriksi nimetty varsa opetteli riimun käyttöön. Tafod on rohkaistunut ensimmäisistä päivistä jo paljon ja tykkää paljon, kun sitä rapsuttaa säästä ja korvien takaa.