Tirion Welsh Ponies
Poniorit Ponitammat Esittely Welshkasvatus

Tirion Myrndra


pony
© Anthony Booth


Tirion Myrndra "Myrna" oli varsana varsinainen hepsankeikka pikkuprinsessa, aina esiintymässä ja keikistelemässä. Yleisöksi Myrnalle kelpasivat kaikki tallikissoista tai satunnaisista vierailijoista lähtien eikä se välittänyt emänsä kutsuhuuteluista sen kummemmin kunhan yleisöä oli saatavilla ja lopuksi saattoi saada rapsutuksia. Myrna on yhä varsin itsenäinen ja rohkea tamma, mutta onneksi sen herkkähipiäinen prinsessakäytös on hiipunut unholaan iän karttuessa. Myrnan kanssa toiminen arkisissa askareissa on helppoa: se seisoo siinä mihin parkkeerataan ja kulkee perässä rauhallisen varmasti oli matka sitten hevosrekan kyytiin tai vain tarhaan syömään päiväheiniä treenin jälkeen. Muiden ponien seurasta tamma ei hirveästi tunnu välittävän ja se on varsin valikoiva kenet se kelpuuttaa seurapiiriinsä. Sillä onkin tiivis kahden-kolmen ponin porukka, minkä seurassa Myrna tuntuu viihtyvän sen verran hyvin, ettei ole joka käänteessä ajamassa seuraneitejään kauemmaksi. Myrnalla tuntuu olevan sen verran sanavaltaa omassa laumassaan, että muut väistävät sitä jo pelkän mulkaisun perusteellakin, onneksi ihmisen kanssa arvon ponirouvan nöyrempi puoli tulee esille.

Ratsuna Myrna on jo ulkoisesti ja liikkeiltään näyttävä tapaus. Kokonsa vuoksi Myrna tuntuu tarvitsevan paljon aikaa lämmetäkseen ja muutenkin sen treenin pääpainona on kannattanut pitää perusratsastus ja monipuolinen jumppa. Vaativammat temput, kuten laukanvaihdot, Myrna on tuntunut oppivan vähän siinä sivussa, vaikka mitään sille ei välttämättä varsinaisesti ole opetettu. Myrna saattaa hetkittäin olla hieman raskaanpuoleinen ja varsinkin väsyessään painuu herkästi etupainoiseksi, jolloin ratsastaminen muuttuu viisi kertaa vaikeammaksi Myrnan tarjotessa etuosaansa ratsastajan käsien varaan. Myrna ei ole kaikista motivoitunein kouluponi ja sen mieliala pysyy paremmissa lukemissa, kun maastoretket ja rennot laukkapätkät kuuluvat viikko-ohjelmaan ilman poikkeuksia. Onneksi Myrna on varsin säänkestävä tapaus ja painaa räntäsateessakin menemään innokkaasti.

VH22-026-0261
welsh cob (sek. D), tamma
ruunikko, 151 cm
s. 13.11.2022, yli 15-vuotias

om. elen (VRL-01863)
yleispainotteinen      (Helppo A - 90 cm)

Meriitit

VSN Champion 10.03.2024
KTK-III (68p.) 20.12.2022

Porrastetut kilpailut

ERJ:n porrastetuissa tasolla 2/-1 (930.81 p.)
KRJ:n porrastetuissa tasolla 5/4 (1832.43 p.)

Arvokilpailut

15.08.2023 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, Helppo C - 2/16
15.05.2023 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, Helppo C - 2/25
15.03.2023 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, Helppo C - 2/25

31.01.2024 KRJ-Cup Hazefield, Helppo B - 7/158

21.10.2023 KRJ Champions Bråvalla, Helppo A - 4/52
20.10.2023 KRJ Champions Bråvalla, Helppo A - 5/54

Näyttelytulokset

10.02.2024 VSN Tirion Welsh Ponies - Reserve Champion
03.10.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Reserve Champion
28.09.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Reserve Champion
19.09.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Reserve Champion
11.07.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Show Winner



Jälkeläiset

ori Tirion Emrys, s. 22.10.2023, i. Tirion Excelsior


Sukutaulu

Ponilla on sukua netissä yksi (1) polvi
Emälinja: Halethon Myrtle (D)
Isälinja: Traethell Cwrig (D)



i. Traethell Cwrig
m wD, 153 cm
PSB-III
e. Halethon Myrtle
trn wD, 145 cm
PSB-II
ii. Traethell Culvanawd
evm
ie. Traethell Myfanwy
evm
ei. Halethon Roderic
evm
ee. Halethon Mabel
evm
iii. Macnog Custenhin
evm
iie. Traethell Gwenabwy
evm
iei. Traethell Neb
evm
iee. Traethell Ysgarran
evm
eii. Llasigwyr Coram
evm
eie. Halethon Runa
evm
eei. Tearydr Vaughn
evm
eee. Halethon Scarlett
evm

Päiväkirja- & valmennusmerkinnät

Päiväkirjamerkintä

Päiväkirjamerkintä

Päiväkirjamerkintä

Päiväkirjamerkintä

Päiväkirjamerkintä