Tirion Welsh Ponies
Poniorit Ponitammat Esittely Welshkasvatus

Tirion Hadyn Haul


pony
© Anthony Booth


Tirion Hadyn Haul on kovasti isäänsä muistuttava, hienosti liikkuva ori, jonka kanssa kuitenkaan kaikki eivät tule toimeen. Hadyn on hieman vakava ja ei todellakaan välitä mistään rapsutteluista tai paapomista. Hommat hoidetaan ja se siinä, Hadyn onkin vähän omissa oloissaan viihtyvä mörrimöykky monen mielestä. Tarhasta Hadyn on vaikea saada kiinni, ori kävelee vain määrätietoisesti pois ja sen päätä ei käännä edes herkut. Hadynin kanssa onkin luotu aikataulu, jonka puitteissa ori tuntuu olevan edes jollain asteella yhteistyöhaluinen.

Hadyn tuntuu pääsevän hieman erilaiseen mielenmaisemaan, kun orin selkään laitetaan satula, se suitsitaan ja viedään kentälle. Se seisoo rauhassa paikoillaan ratsastajan noustessa satulaan ja on jo alkuraveissa yleensä melko hyvin avuilla kuunnellen ratsastajansa pyyntöjä tarkalla korvalla. Hadyn reagoi istuntaan erittäin herkästi, mutta ei vedä kauranjyvää sieraimeensa ratsastajan istunnan korjauksista tai hetkellisistä tasapainon heilahduksista. Orin kanssa onkin yleensä mukava työskennellä ja se jaksaa puurtaa ihmeen hyvin pitkänkin aikaa kouluratsastuksen hienosäädön parissa.

VH22-026-0132
welsh cob (sek. D), ori
ruunikko, 148 cm
s. 28.06.2022, yli 15-vuotias

om. elen (VRL-01863)
yleispainotteinen      (Helppo A - 90 cm)

Meriitit

VWY-II (42,5p.) 09.07.2023
KRJ-III (87p.) 30.06.2023
KTK-III (65p.) 20.08.2022
VWY Winter Driving Champion 2023

Porrastetut kilpailut

ERJ:n porrastetuissa tasolla 2/-1 (935.4 p.)
KRJ:n porrastetuissa tasolla 5/4 (1801.12 p.)

Arvokilpailut

30.06.2023 KRJ-Cup Gestüt Helmwald, Helppo D - 4/96
31.01.2023 KRJ-Cup Harmony Sporthorses, Helppo D - 5/66

15.02.2023 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, noviisi (valjakko) - 2/12

15.12.2023 VWY Championships (2.) GWP, noviisi (valjakko) - 1/3
15.12.2023 VWY Championships GWP, noviisi (valjakko) - 1/13
15.06.2023 VWY Championships GWP, vaativa (valjakko) - 1/14

Näyttelytulokset

Ponilla ei ole tuloksia



Jälkeläiset

tamma Tirion Hedwig, s. 12.02.2023, e. Tirion Hedydd


Sukutaulu

Ponilla on sukua netissä yksi (1) polvi
Emälinja: Mintymordd Rhamant (D)
Isälinja: Gwinnet Hendrenny (D)



i. Gwinnet Hendrenny
rn wD, 148 cm
KTK-II, VWY-C
e. Mintymordd Rhamant
rn wD, 147 cm
KTK-III, VWY-C
ii. Lanllwyd Levi
evm
ie. Rhiannon Calder Gelli
evm
ei. Parcmewn Mored
evm
ee. Mintymordd Rhosie
evm
iii. Lanllwyd Lloir
evm
iie. Bewinyr Ebrill
evm
iei. Calder Gelli Rhys
evm
iee. Rhianwen Calder Gelli
evm
eii. Mawrfrydig Dewi
evm
eie. Parcmewn Morgan
evm
eei. Neuadfflach Hywel
evm
eee. Mintymordd Tywysoges
evm

Päiväkirja- & valmennusmerkinnät

Päiväkirjamerkintä

Hadynin kanssa elo on sujunut leppoisasti, mutta on myös myönnettävä, että kaiken kiireen ja ison ponimäärän keskellä orin on joutunut jäämään hieman taka-alalle, mikä on kieltämättä suuri harmi. Hadynia tämä ei tunnut kuitenkaan haittaavan laisinkaan ja se on kasvattanut vatsanympärystään tasaisen varmasti omalla laitumellaan ja nauttinut satunnaisista kärrylenkeistä oman tilamme metsäteillä. Tätä ennenhän Hadyn oli melkoinen yllättäjä ja toi kotiin ruusukkeita niin KRJ-Cupista kuin myös rotuyhdistyksen omista karkeloista, joissa se sijoittui valjakkoajoluokassa. Orin kotiin tuoma ruusukerivistö ihan tavallisista koulukilpailuistakin on hieno lisä, mutta Hadynin kanssa vuodet kisa-areenoilla taitavat olla paketissa, kun ori ei tunnut olevan niitä poneja, jotka nauttivat reissaamisesta ja kilpailemisesta. Suunnitelmat Hadynin kanssa ovatkin simppelit: se on saanut siirtyä melko nuorena siitosorin hommiin täysipäiväisesti ja yritämme mahdollisesti vielä käydä pyörähtämässä näyttelykehissä kerran tai pari.

Päiväkirjamerkintä

Karvaisesta nummiponista oli onneksi saatu ruokottua varsin edustava tapaus ja kehtasimme kuskata Hadynin muiden ponien joukossa kantakirjaustilaisuuteen. Ori oli aiheuttanut muutama päivä aiemmin hieman harmaita hiuksia, kun se loukkasi etusensa jollain kumman tavalla ulkoillessaan. Sadepäivän tuomalla liukkaudella oli varmasti oma tekijänsä ja onneksi pystyimme huokaisemaan, kun kantakirjaustilaisuuden aamuna Hadyn oli liinan päässä niin käynnissä, kuin ravissakin puhdas. Ori puunattiin muiden osallistuvien poniemme tapaan paikan päällä hienoon edustuskuntoon ja Hadyn sai verrytellä esittäjänsä kanssa tapahtumapaikan suurella kentällä. Ympäristön äänimaailma ja muiden ponien luoma hälinä olivat melkoisia, mutta meidän Hadyn tuntui ottavan kaiken varsin löysin rantein eikä tehnyt pientä hörinää kummempaa, kun se ohi kulki kauniita tammoja. Kantakirjaustilaisuuden tuomariston eteen marssi hitusen ehkä väsynyt ori, mutta Hadyn suoritti osuutensa ihan mukavasti, vaikka ravissa olisi saanut olla huomattavasti enemmän welshcobimaista menoa ja meininkiä. Onneksi tuomaristo oli kuitenkin lempeällä tuulella ja Hadynkin palkittiin III-palkinnolla.

Päiväkirjamerkintä

Varsin karvainen, kurainen ja takiaisia tukassaan kanniskellut Hadyn haettiin vajaa kaksi viikkoa sitten talliin kahdesta syystä: sillä olisi piakkoin edessä iso koettelemus, kantakirjaustilaisuus, ja nyt oli paras aika aloittaa orin ratsutus. Hadyn ei tuntunut olevan kovin innoissaan jouduttuaan pihatto-olosuhteista karsina-asukiksi, mutta rauhoittui onneksi yhden päivän ramppaamisen jälkeen ilmeisesti huomattuaan, että tallistakin pääsee ulkoilemaan päivittäin ja ruoka tulee yhä samaan aikaan, kuin pihalla asuessakin. Ensiksi Hadyn joutui (vai pääsi...) kunnolliseen syväpesuun ja trimmaukseen, ruunikosta orista kuoriutui varsin edustuskelpoinen tapaus suht pienellä ruokkoamisella eikä se onneksi menettänyt hermojaan joutuessaan seisomaan lähemmäs kaksi tuntua paikoillaan ihmisten häärätessä ympärillä. Tänään muistuttelimme Hadynille hieman ajo-opetuksen perusjuttuja ja poni oli hyvin fiksu ja rauhallinen, edes takana kolahtaneet valjakkovaunujen aisat eivät saaneet sitä säpsähtämään sen suuremmin. Hadynin ajokoulutus tulee jatkumaan ratsutuksen ohella, näin tulemme saamaan orille mukavasti lisää peruskuntoa ilman ratsastajan tuomaa lisärasitusta.

Päiväkirjamerkintä

Keskellä suloisinta suvea maailmaan tupsahtanut Hadyn oli saanut kasvaa rauhassa emänsä helmoissa ja se vieroitettiin, kun Rhamant-tamma teki selväksi mittansa täyttyneen varsin rajuista leikeistä tykkäävän jälkeläisensä suhteen. Hadyn sai muuttaa niin sanottuun teinilaumaan, jossa oli ja on yhä useampia nuoria orivarsojamme opettelemassa uusia taitoja. Hadynilla meni tovi päästä porukkaan mukaan ja ensimmäiset päivät se vain tarkkaili menoa ja oripoikien remuamista visusti syrjemmältä. Neljäntenä päivän se uskaltautui onneksi mukaan ja leikit saivat nopeasti varsin vauhdikkaan sävyn, kun Hadyn laittoi muut jahtaamaan itseään ja pinkoi pitkin laidunta niin kovaa, kuin vain jaloillaan pääsi tehden hienoja liukupysähdyksiä ja äkkikäännöksiä tarpeen tullen. Pojat saivat purkaa energiaansa niin hyvin reuhkaamiseen, että ihmisen kanssa ne olivat varsin säyseitä ja Hadynkin nautti pienistä päivittäisistä harjaus- ja rapsutteluhetkistä. Nyt Hadyn saa kasvaa ja kehittyä rauhassa ja katsellaan sitten lisää, kun nuori herra on lähempänä kolmea ikävuotta.