Tirion Welsh Ponies
Poniorit Ponitammat Esittely Welshkasvatus

Tirion Brenin Ddu


pony
© S.E.W.P.C.A


Tirion Brenin Ddu oli ensimmäinen meille syntynyt orivarsa kasvatustauon jälkeen. Se oli jo varsana iso ja muhkea, mutta en osannut yhtään odottaa kuinka komea siitä tulisikaan aikuisena. Luonteeltaan Brenin on utelias, melko energinen ja ystävällinen poni, josta löytyy kuitenkin testosteronia sen verran, että se varmasti tekee paikallaolonsa selväksi kaikille. Ihmisen kanssa se on fiksu ja ymmärtää antaa käsitteliijälleen omaa tilaa kuitenkaan haahuilematta liikaa. Brenin kannattaa aina hoitaa käytävällä tai pesukarsinassa, karsinassaan se on hyvin levoton ja on myös muutaman kerran saanut vetopaniikin ollessaan vain yhdellä narulla kiinni.

Ratsuna Brenin on diesel-mallia ja tarvitsee paljon aikaa sekä perusjumppaa lämmetäkseen. Oria joutuu välillä ratsastamaan varsin voimakkaastikin jalalla, muutoin Brenin menee hieman helpomman kautta eikä laita koipiaan kunnolla töihin. Vauhtiin päästyään Brenin on hetkittäin varsin lennokkaastikin liikkuva ja näyttävä tapaus, josta tuntuu löytyvän uusia ulottuvuuksia, kunhan ori pääsee tutuiksi ratsastajansa kanssa. Kilpailutilanteissa ori on kuin kotonaan eikä tunnu hätkähtävän oikein mistään, mutta ilmoittaa kylllä kaikille olevansa paikalla. Verryttelyt kannattaa pitää napakan lyhyinä, ettei Brenin pääse väsymään, ja ratsastaa poni oikein reippain ottein tuomarien eteen, että Brenin tietää hetken tulleen milloin sen pitää antaa parastaan.

VH22-026-0046
welsh cob (sek. D), ori
musta, 155 cm
s. 02.01.2022, yli 15-vuotias om. elen (VRL-01863)
yleispainotteinen      (Helppo A - 90 cm)

Meriitit

KRJ-I (101,5p.) 31.12.2022
Champion 05.10.2022
VWY-II (45,5p.) 05.08.2022
KTK-II (71p.) 20.02.2022

Porrastetut kilpailut

ERJ:n porrastetuissa tasolla 2/1 (999.15 p.)
KRJ:n porrastetuissa tasolla 5/4 (1842.73 p.)

Arvokilpailut

15.12.2022 VWY Championships Glenwood Welsh Ponies, Helppo B - 1/17

15.03.2022 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, Helppo C - 2/12

Näyttelytulokset

24.06.2022 VSN Tirion Welsh Ponies - Reserve Champion

07.09.2022 NJ Tirion Welsh Ponies - IrtoSERT
05.08.2022 NJ Tirion Welsh Ponies - IrtoSERT
02.07.2022 NJ Tirion Welsh Ponies - IrtoSERT



Jälkeläiset

ori Tirion Blaidd Ddu, s. 20.09.2022, e. Tirion Fflur


Sukutaulu

Ponilla on sukua netissä yksi (1) polvi
Emälinja: Pontwydd Beca (D)
Isälinja: Hwy Tegeirian (D)



i. Hwy Tegeirian
m wD, 153 cm
KTK-I
e. Pontwydd Beca
rn wD, 145 cm
KTK-I, VWY-C
ii. Ysbryd Y Nos
evm
ie. Hwy Eirlys
evm
ei. Pontwydd Commander
evm
ee. Pontwydd Beti
evm
iii. Bryntwrog Butch
evm
iie. Myrddin Wyllt
evm
iei. Brochwen
evm
iee. Hwy Heddwen
evm
eii. Hudau Soldier
evm
eie. Pontwydd Cerys
evm
eei. Penneybrook Harlequin
evm
eee. Pontwydd Bessie
evm

Päiväkirja- & valmennusmerkinnät

Kouluvalmennus (valmentajana VRL-15050)

Olin jälleen saapunut valmentamaan Breniniä kouluratsastuksessa, mutta tällä kertaa olin valinnut tehtäviksi avo- ja sulkutaivutuksia, vastalaukkaa ja laukanvaihtoja käynnin kautta. Elen oli jo veryttelemässä oria kentällä, joten pääsimme heti aloittamaan työskentelyn. Aluksi Brenin ei ollut parhaimmillaan, se ei oikein jaksanut kuunnella Eleniä ja taivutukset eivät menneet ihan nappiin. Kun Elen käski oria napakasti tottelemaan, Brenin ryhdistäytyi ja taivutukset sujuivat jo paremmin. Ennen laukkatehtäviä ratsukko sai ravailla kunnolla molempiin suuntiin. Sen jälkeen Elen nosti orilla laukan ja valmistautui laukanvaihtoihin käynnin kautta. Aluksi Brenin ei oikein tajunnut, että siltä haettiin juuri käyntiä, mutta nopeasti ori heräsi ja pian ratsukon laukanvaihdot sujuivat oikein nätisti. Sen jälkeen oli vastalaukan vuoro. Kulmissa ori kallistui turhan voimakkaasti, mutta korjaavien apujen avulla Elen sai orin suoristettua ja Brenin näytti taas laukkaavan oikein reippaasti vastalaukkaa lähes täydellisesti. Sen jälkeen päästin ratsukon taas tekemään itsenäisiä loppuverryttelyjä.

Kouluvalmennus (valmentajana VRL-15050)

Olin saapunut valmentamaan Breniniä, komeaa mustaa welshiä, joka saapuessani ravaili jo täydellä teholla ratsastajansa Elenin kanssa kentällä. Pääsimme aloittamaan suoraan työskentelyn. Olin suunnitellut etukäteen, että valmennuksen teemana olisivat pohkeenväistöt. Ensin ratsukko saa tehdä väistöjä käynnissä molempiin suuntiin. Elen joutuu todella tekemään töitä, jotta Brenin kuuntelisi ja alkaisi työskentelemään kunnolla. Elen kuitenkin näyttää osaavan asiansa ja pian ratsukon pohkeenväistöt sujuvat nätisti suuntaan kuin toiseenkiin. Lyhyen taukokävelyn jälkeen ratsukko saa tehdä pohkeenväistöjä ravissa. Brenin ei oikein vaikuta siltä, että se haluaisi olla paikalla vääntämässä väistöjä, vaan että se olisi paljon mieluummin lepäämässä tallissa. Elen antaa Breninille reippaasti apuja, joten pian ori alkaakin liikkumaan ihan mukavasti. Pian raviväistötkään eivät tuota ongelmia ratsukolle, musta ori ravaa oikein nätisti Elenin antaessa sille väistäviä apuja. Kiitosten saattelemana jätän Elenin ja Breninin tekemään itsenäisiä loppuverryttelyjä.

Kouluvalmennus (valmentajana Maura)

Päivän valmennuksen teemaksi otettiin tänään tarkat tiet, aivan kuten ne ratsastettaisiin kisaradalla. Aloitettiin jo käynnissä ratsastamalla erilaisia teitä - loivia kiemuroita, kolmi- ja nelikaarisia, sekä erilaisia volttikuvioita. Erityisesti volteilla täytyi kiinnittää huomiota siihen, ettei Bren lähde hieman laiskottelemaan ja oikaisemaan voltin jälkimmäisellä puolikkaalla, vaan että tie pysyy symmetrisenä loppuun saakka. Samalla teemalla jatkettiin ravissa, ja ravissa otettiin lisäksi erityisen tarkkaan syyniin kulmiin ratsastus erilaisten linjojen välillä. Käynnissä kulmiin meno oli Brenin kanssa huomattavasti helpompaa, kuin ravissa, jossa kulmia meinattiin välillä hieman oikaista. Myös laukassa tämä kulmiin menemättömyys korostui hieman. Laukassa keskityttiin enemmän symmetrisiin ympyröihin ja voltteihin, ja jätettiin enemmän tasapainoa vaativat kaaret pois. Loppujen lopuksi Bren teki todella nättejä linjoja - niistä linjoista olisi tuomarin helppo antaa hyviä arvosanoja kisoissa.

Kouluvalmennus (valmentajana Maura)

Koska Brenin oli jo tuttu poni aiemmalta kerralta, olin ohjeistanut Elenin verryttelemään orin edellisen valmennuksen teeman mukaisesti, eli nopeilla siirtymisillä. Paikalle saapuessani Brenin olikin jo hyvin verrytelty, ja ori näytti napakasti ratsastetulta. Päästiin siis suoraan tehtävään, ja päivän teemaksi otettiin pohkeenväistöt. Aluksi väistätettiin käynnissä muutama metri pois pitkältä sivulta kohti keskihalkaisijaa, suoristus, ja pohkeenväistö takaisin uralle. Fokus oli niin hyvin takajaloissa, että välillä etupää meinasi jopa jäädä vähän jälkeen. Kun väistöt sujuivat käynnissä, tehtiin samaa tehtävää ravissa. Ravissa alkoi Breninin askeleeseen tulla jo vähän lennokkuutta, ja saatiinkii varsin näyttäviä pohkeenväistöjä aikaiseksi. Laukassa jätettiin takaisin uralle väistäminen pois, ja väistettiin vain uralta poispäin. Väistön jälkeen oli tärkeää vahtia, että laukka jatkuu ehdottomasti täysin suoraan, eikä ori pääse kiemurtelemaan jalkojen välissä. Brenin suoritti loppuun asti todella mallikelpoisesti, ja saikin lopulta paljon kehuja reippaasta työnteosta.

Kouluvalmennus (valmentajana Maura)

Sisäinen ponityttöni heräsi hyvinkin vahvasti henkiin, kun näin päivän valmennettavan. Musta ori oli jo valmiina odottamassa valmennuksen aloittamista. Käytiin nopea keskustelu elenin kanssa ponista, jonka jälkeen aloitettiin päivän treenit. Elen oli kertonut Breninin olevan hieman hitaasti lämpenevää sorttia, joten aloitettiin siirtymisillä, ja sen kautta aktivoimaan ponin takapäätä. Aloitettiin nopeilla muutaman askeleen käynnistä raviinsiirtymisillä. Muutaman terävän ravisiirtymisen jälkeen jäätiin ravaamaan, ja alettiin leikittelemään siirtymisillä ravin sisällä. Nopeilla ravin sisällä tehtävillä temponmuutoksilla päästiin hyvin terävöittämään oria. Laukkatyöskentelyyn siirtyessä Brenin alkoi olla jo melko reipas, mutta pidettiin silti sama teema, ja fokus terävissä siirtymisissä laukan sisällä hakien hieman keskilaukkaa, ja taas vähän kootumpaa laukkaa. Treenin loppupuolella Brenin väläytteli jo oikein hyviä ja teräviä siirtymisiä, eli tehtävät olivat oikein toimivia.