Tirion Welsh Ponies
Poniorit Ponitammat Esittely Welshkasvatus

Tirion Anweledyn


pony
© Welsh Cob-Gestüt St. Georgens


Tirion Anweledyn on varsin muhku, mutta myös ainakin joidenkin silmissä kaunis tamma, jonka kanssa puuhatessa tulee aina hyvä mieli. Syöminen tuntuu olevan Anweledynillä aina mielessä ja tamma rakastaakin ruokaa sekä seurustelua ja on myös varsin leikkisä, se usein temmeltääkin nuorempien ponien ja varsojen kanssa tanner tömisten. Ihmisen kanssa joskus hemmotelluksi kermapepuksikin kutsuttu Anweledyn on mukava, utelias ja ehkä turhankin tungetteleva joidenkin makuun, mutta malttaa seistä sen aikaa mitä siltä vaaditaan ja on vieraissakin paikoissa mukavan rento tapaus eikä sen kanssa tarvitse stressata narun päässä leijuvasta, kaikelle ja kaikille pörisevästä ponista. Matkustamista, varsinkin kahden ponin trailerissa, Anweledyn jännittää kovin ja se tulee trailerista ulos salamana heti, kun vain mahdollista. Kuitenkin se aina kiipeää kiltisti uudestaan kyytiin ja tuntuu kuitenkin tykkäävän uusista paikoista, jonne pääsee matkustamalla.

Ratsuna Anweledyn on hyvän asenteen työntekoa kohtaan omaava, mutta hieman kömpelö poni, jonka kanssa sileän treenillä on tärkeä osansa tamman fyysisen kunnon ylläpitämisessä, vaikka eniten Anweledyn tuntuu innostuvan, kun kentällä on jotain muutakin kuin vain hiekkaa. Ratsastettavuudeltaan se on usein alkuun hieman kankea, mutta hyvin eteenpäinpyrkivä, joten kunnollisella taivuttelujumpalla tammasta kuoriutuu ihan kelpo kouluponikin, vaikka mitään leijuvaliikkeistä liitokaviota tästä ponista ei saa kuin taikatempulla. Anweledynin kanssa treenataan paljon puomi- ja kavalettitehtävillä ennen varsinaista hyppäämistä ja sen ratsastajan tulee pyrkiä tuomaan tamma aina mahdollisimman hyvään paikkaan esteelle. Esteen eteen yksin jäädessään tamma saattaa hyvinkin tehdä täyden stopin tai ainakin jonkinlaisen kummallisen loikan, joka useimmiten ottaa myös puomeja alas. Tästä epävarmuudesta huolimatta Anweledyn tykkää hyppäämisestä ja yrittää kyllä satakymmenprosenttisesti parhaansa, vaikka ei olekaan hyppytekniikaltaan lahjakkain.

VH22-026-0128
welsh cob (sek. D), tamma
cremello, 149 cm
s. 19.06.2022, yli 15-vuotias

om. elen (VRL-01863)
yleispainotteinen      (Helppo A - 110 cm)

Meriitit

ERJ-II (99,5p.) 30.01.2024
VWY-II (44p.) 02.01.2024
PSB-III (64p.) 25.07.2023
VSN Halter Champion 06.06.2023

Porrastetut kilpailut

ERJ:n porrastetuissa tasolla 6/5 (2435.24 p.)
KRJ:n porrastetuissa tasolla 2/-1 (768.61 p.)

Arvokilpailut

31.07.2023 ERJ-Cup Couture Sporthorses, 100 cm - 3/109
30.04.2023 ERJ-Cup Savoir Showjumpers, 100 cm - 6/98
31.01.2023 ERJ-Cup Couture Sporthorses, 110 cm - 1/95

15.12.2023 VWY Championships (1.) GWP, 80 cm (kenttä) - 1/13
15.05.2023 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, 80 cm (kenttä) - 2/10
15.03.2023 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, 80 cm (kenttä) - 3/10
15.10.2022 VWY-Cup Glenwood Welsh Ponies, 60 cm - 1/10

Näyttelytulokset

17.05.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion
06.05.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion
20.04.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion
01.04.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion
27.03.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion
13.01.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion
08.01.2023 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion
08.08.2022 VSN Tirion Welsh Ponies - Halter Reserve Champion



Jälkeläiset

ori Tirion Aur Ddu, s. 14.03.2023, i. Tirion Colwyn


Sukutaulu

Ponilla on sukua netissä yksi (1) polvi
Emälinja: Anwell Llanberis (D)
Isälinja: Medyrnant Ghost Tale (D)



i. Medyrnant Ghost Tale
cre wD, 140 cm
e. Anwell Llanberis
rnvkk wD, 145 cm
PSB-II
ii. Medyrnant White Lightning
evm
ie. Baeddanllan Gwth
evm
ei. Pontardawe Llandewi
evm
ee. Anwell Maygan
evm
iii. Medyrnant Chrome
evm
iie. Medyrnant Tamsyn
evm
iei. Caloncwm Trebel
evm
iee. Baeddanlllan Dafyna
evm
eii. Pontardawe Dewi
evm
eie. Fellynmach Ynyra
evm
eei. Anwell Magical
evm
eee. Anwell Maybell
evm

Päiväkirja- & valmennusmerkinnät

Päiväkirjamerkintä

Anweledynistä on tullut vuosien varrella monen tallilaisemme suosikki ja sen kanssa treenaamisesta jopa ihan kilpaillaan. Tänään otin kuitenkin omistajan oikeuden käyttöön ja satuloin tamman melko tehokkaan harjaustuokion jälkeen, kun aikaa ei ole oikeastaan koskaan hukattavaksi. Anweledyn oli uteliaalla tuulella ja joka mahdollisuuden tullen se yritti tutkia taskuni, kunnes satulaan nousun jälkeen taskun pohjalta löytyä leivänmurunen, jonka Anweledyn mutusti tyytyväisenä. Suuntasin tamman turvan ensin lyhyemmälle maastopolullemme, jossa on mukava tehdä noin viidentoista minuutin alkukävelyt ennen varsinaiseen treenaamiseen ryhtymistä. Kermanvärinen poni eteni innokkaasti ja painoi kuralammikoista läpi korvat hörössä. Maneesissa oli jo useampi ratsukko, joten alkukäyntien jälkeen siirryin tamman kanssa pienemmälle kentälle, vaikka sen pohjassa olikin hieman sanomisen varaa sateiden jälkeen. Anweledyn oli hieman punkeavalla tuulella ja sitä sai muistutella suoruudesta ulkojalan kanssa kumpaankin suuntaan. Se taipui kivasti, mutta suorat pätkät olivat selkeästi vaikeampia. Tamma pureskel kuolaintaan hieman kireän oloisena ja kevensin omaa kättäni, jotta tamman suu rauhottuisi. Kireys paljastui lopulta ylimääräiseksi energiaksi, kun Anweledyn suorastaan singahti laukkaan ensimmäisellä kerralla. Annoin sen laukata ympäri kenttää vaihdellen suuntaa isojen kaarien kautta testaillen kuinka laukanvaihdot muistuvat tamman mieleen. Sieltähän ne löytyivät ja laukkahetken jälkeen Anweledyn oli huomattavasti paremmin avuilla ja suorana myös ravissa. Työstin tammaa siirtymisten kautta vielä tovin kunnes oli sopiva hetki lopettaa. Loppukävelyt teimme taas metsäpoluilla ja tallissa talutin puoleenkylkeen asti kuraisen ponin suoraan pesukarsinaan. Anweledyn tuntui nauttivan pesuhetkestä ja se pääsi syömään päiväheinänsä rauhassa karsinassa ennen takaisin ulkoilemaan menoa.

Estevalmennus (valmentajana Ireth)

Maneesissa verrytteli suuri, hieman raskastekoinenkin poni, jolla vaikutti olevan varsin hauskaa. Se kuunteli ratsastajaa tarkasti, mutta samalla katseli kiinnostuneena ympärilleen, kuitenkaan häiriintymättä näkemästään. Ratsukko oli ottanut jo verryttelyhyppyjäkin, joten aloitimme tehtävät heti. Päivän teemana oli erilaiset jumppasarjat, sillä olin kuullut tamman olevan hieman kömpelö.

Ensimmäisessä tehtävässä oli kolmen esteen sarja, johon piti esteiden väliin mahduttaa kolme laukka-askelta. Ennen ensimmäistä estettä oli maapuomi auttamassa oikean ponnistuspaikan löytämistä. Anweledyn tulikin sarjalle hyvässä tempossa ja ensimmäinen hyppy oli erittäin sujuva. Tämän jälkeen laukan säätely kuitenkin hieman petti ja seuraavalle esteelle mentiinkin kahdella askeleella erittäin vauhdikkaasti. Tämän seurauksena seuraavakin väli meni kovassa vauhdissa ja puomi putosi, eikä tamma meinannut saada laukan rytmiä korjattua senkään jälkeen. "Okei, otetaas vähän rauhallisemmin! Tulkaa vaan uudestaan kun saatte tasapainon takaisin", ohjeistin ratsastajaa, jolla näytti olevan täysi työ saada säädeltyä ratsunsa laukkaa. Uusi yritys alkoi jälleen hyvin ja odotetusti vauhti meinasi kiihtyä ensimmäisen hypyn jälkeen, mutta ratsastaja oli valmistautunt tähän ja sai hienosti cremellon jälleen avuille ja seuraavatkin hypyt sujuivat erinomaisesti.

"Hienoa, voidaan siirtyä seuraavaan tehtävään. Tulkaa nuo kolme puomia, sitten kahden esteen sarja ja pysäytä Anweledyn ennen tuota päädyssä olevaa puomia", kerroin seuraavat ohjeet ja ratsukko lähti suorittamaan tehtävää. Tammalla näytti olevan oikein hyvä fiilis, se kulki korvat tötteröllä ja selvästi nautti hyppäämisestä. Puomitehtävä sujui hyvin ja sarjalla pysyi hienosti rytmi yllä, vaikka viimeinen hyppy olikin hieman ylimitoitettu. Pysähtyminen sen sijaan ei sujunut, ponilla oli selvästi vaikeuksia järjestellä jalkansa ja se kompuroikin ravissa parin askeleen verran. Onneksi ei sattunut mitään pahempaa ja ratsukko pääsin yrittämään uudelleen.

Anweledyn alkoi hieman väsyä ja se hutiloi puomeilla jonkin verran, mutta skarppasi hienosti hypyille. Ratsastaja myös ennakoi erinomaisesti ja sai ponin pysähtymään juuri ennen viimeistä puomia. "Hyvä, nyt meno näytti oikein hyvältä loppua kohden! Tulkaa vielä laukassa kolme puomia ja lopetellaan sitten", kehuin ratsukkoa ja päästin heidät suorittamaan viimeisen tehtävän. Halusin ponin menevän vielä puomit kertaalleen, että niillekin saataisiin hyvä rytmi. Tämä sujuikin hyvin, laukka oli tahdikasta ja Anweledyn muisti myös nostella jalkojaan. Tämä olikin ihanan iloinen poni, joka tuntui nauttivan kaikista tehtävistä erittäin paljon.